Siitä se tulee, reilut 12 kilometriä, jonka juoksin eilen. Päätin lähtiessäni, että kävelen jos siltä tuntuu, enkä ota reissusta mitää suorituspaineita. Yllättäen matka meni yllättävän kivuttomasti ja sain lisäpuhtia juoksuharrastukseni uudelleen elvyttämiseen. Mielessäni käväisi jopa puolikkaan juokseminen kesällä....

Upeita maisemia ja hienoja siltoja

Tapiolalaisena saan olla iloinen, että minulla on näin loistavat juoksureitit. Meri on upea elementti ja takaa upeat maisemat. Usein valitsenkin juoksureittini niin, että saan nautiskella mahdollisimman paljon upeista maisemista.

Lähdin varovasti liikkeelle matalalla sykkeellä (reilut 120) lönkötellen kohti länsiväylää. Länsiväylän varteen saapuessani vasen pohkeeni viestitti epämukavuuden tunteita, eikä sen askel oikein rullannut (tiedättehän sen läpsyaskel-ilmiön). Lönkötellessäni eteenpäin mietin, mistä kummasta pohkeeni nyt on hermostunut, sillä se on saanut olla ja levätä viimeaikoina. Ehkä syy löytyy hieman huonon huolimattomasta nesteen nauttimisestani. Pidin sykkeet reippaasti pk-alueella ja jatkoin eteenpäin kohti Lauttasaarta. Kello läheni kuutta ja alkoi tulla hämärää. Tarkoitukseni oli juosta Lehtisaaren rantapolkua pitkin, mutta nyt joutuisin todennäköisesti jättämään sen väliin. Kerran juoksin siellä pimeässä ja tein henkilökohtaisen maastojuoksuennätykseni, sillä minua pelotti niin paljon että juoksin ihan kieli vyön alla kaikkia ahdistelijoita ja raiskaajia pakoon (joita varmasti Lehtisaaressa on paljon...).

Lauttasaaresta Kaskisaareen Linnanmäen kautta

Länsiväylällä tuuli sivumyötäisesti, mutta suhteellisen kovaa - niin kovaa, että sain pitää välillä lippiksestäni kiinni. Tulin Laruun 31 minuutin juoksun jälkeen. Se on muutaman minuutin pidempään kuin vuosi sitten, mutta olin ihan tyytyväinen, että juoksu kulki niinkin hyvin. Läpsyjalkanikin alkoi tyytyä kohtaloonsa ja toimi suhteellisen mukavasti. Kävelin kuitenkin Larun jyrkän mäen ylös ja jatkoin alamäkeen kohti Kaskisaaren siltaa. Sillalla paloivat jo valot ja se näytti hienolta. Sitä on mukava juosta. Minulle tulee joka kerta mieleeni Linnanmäki, sillä silta tuoksuu samalle kuin vuoristorata ja valaistus vielä tehostaa linnanmäkimäistä tunnelmaa. Sykkeet olivat pk-alueen ylärajoilla, käväisten välillä vauhtialueella.

Kaskisaari meni mukavasti hölkätessäni upeiden talojen välistä kohti seuraavaa siltaa. Lehtisaaren siltakin on hienosti valaistu ja sen "jalkakäytävä" on päällystetty puulla, toisin kuin ajotie jossa on asfaltti.Tapiolan valojen yllä loisti upea punainen kajo, josta nautiskelin ylittäessäni siltaa. Sillan jälkeen jouduin tekemään valinnan: rantapolku vai ärsyttävä ylämäki. Valitsin ylämäen, sillä pimeys laskeutui jo nopeasti. Kävelin mäen ylös.

Voitonriemua Kuusisaaressa

Tullessani Kuusisaareen tunsin voitonriemua. Tästä tulisi varmasti onnistunut lenkki. Sykkeet olivat jo tasaisesti vauhtialueella. Kuusisaaren sillalla tuuli aivan hirvittävästi ja välillä tuntui kuin juoksisin paikallani. Pidin lippiksen lipasta kiinni ja taistelin tuulen herroja vastaan pinkoessani kohti Otaniemeä. Mantereella tuuli helpotti ja tuntui, että matka lyheni nopeasti. Juoksin Otaniemessä uusien, modernien rakennuksien välistä, ohittaen myös perinteisiä punatiilisiä rakennuksia. Sitten nenä kohti Pohjois-Tapiolaa ja kotia. Loppumatka hiekkatietä ja enimmäksen alamäkeen. Loistavaa. Karsea vastatuuli pilasi kuitenkin haaveet helposta loppumatkasta. Pitempien lenkkien puute tuntui myös jalkaholvissani, joihin tuntui muodostuvan mehevät rakot.

Lopussa otin vielä pienen spurtin ja saavuin maaliin ajassa 1.23. Loistavaa. En minä olekaan niiiiin huonossa juoksukunnossa kuin olin kuvitellut. Ja tänään spinningiin ...