Olen istunut tämän illan kirja kädessä. Ehkä joku jo arvasi mitä olen lukenut: Risto Kuneliusta. Ajatukseni ovat harhailleet liikunnassa ja kieltämättä myös ulkomuodossani. Alkuillasta painiskelin ajatuksen kanssa mennäkö vai eikö mennä body combatiin. En mennyt. Käytin pirteän illan hyödykseni ja opiskelin. Oikeastaan se tuntui aika hyvältä pienistä häiriöajatuksista huolimatta. Tärkeintä oli se, että sain pään auki - opiskelun taas käyntiin ja ajatukseni oikealle radalle.

Elementtien järjestelyä

Erityiskiitokset Tekkuliinalle kommentista. Se oli niin sopiva tämän illan fiiliksiin ja muistutti tasapainon ja elämän muiden elementtien tärkeydestä. Tekkuliina käytti sanaa elementti ja minusta se sopi siihen oikein hyvin. Elementti on perustavaa laatua oleva, suhteellisen pysyvä asia, johon muut tekijät voivat nojata. Elementit muodostavat yhteen nivottuna voimakkaan pohjan, jolle tehdä muita rakenteita, jotka vaativat tukevan perustan onnistuakseen. Sivistyssanakirja kertoo, että tähtitieteissä elementin määritelmä on: "taivaankappaleen radan sekä aseman määrittämiseen tarvittavat suureet".

Minäkin taidan tehdä aseman ja tulevan radan määrittelyä. Tämä on hyvä ajatus - päätän täältä tänään tähän.