Olen opiskelulomalla tämän viikon. Olen joka vuosi säästänyt yhden kesälomaviikon opiskelua varten. Pidän sen syksyllä, jotteivat "muut houkutukset" häirisisi liikaa opiskelutyötäni. Joskus lomaviikko on tosin mennyt intensiivikurssin luennoilla koulussa ja kurssin harjoituksia kirjoittaen.

Liikunnasta ja syömisestä

Liikunnan ilo alkaa palailemaan. Tässä välissä sen kanssa oli vähän ongelmia - piti opetella vähemmän suorituskeskeinen ajattelumalli ja nyt homma alkaa taas maistua mukavalta. Sama pätee myös syömiseen - siinäkään  pipo ei enää kiristä liiaksi. Ruokailu ei enää pyöritä arkeani vaan toisinpäin - ruokailu sovitetaan minun arkeeni. Arkipäivisin syön kesän aikana opittujen mallien mukaisesti, mutta viikonloppuisin uskallan hellittää ja herkutellakin. Paino ei muutu mihinkään, mutta enemminkin laskee kuin nousee. Muutenkin olen samankokoinen kuin viimeiset 13 viikkoa.

Muita syksyn ajatuksia

On ollut tosi ihana syksy - kaunista ja lämmintä. Toivottavasti lämpöinen syksy vaihtuu nopeasti talveksi, ilman pitkää räntäkautta. Olen syksyn lapsi ja syntynyt syyskuussa, joten vähän aikaa sitten tuli vuosi lisää matkamittariin. Tänä syksynä lisäys tuntui kuitenkin paljon pienemmältä kuin vuosi sitten kun joutui uusille kymmenluvuille. Palaset loksahtelevat taas pikkuhiljaa kohdilleen. Talven lähetessä tuntuu, että huomio siirtyy luonnostaankin muihin asioihin. Kaipaan ympärilleni muita ihmisiä ja harmittaa tulla joka ilta tyhjään kotiin.

Nyt otan koulukirjan käteen ja alan lukemaan tehokkaan kirjallisen viestinnän saloja.  Mukavaa työviikkoa kaikille ja nauttiikaa syksystä!